uutiset

Tutkimuksessa havaittiin, että 50-vuotiaiden ja sitä vanhempien ikäryhmässä alhaisempi sosioekonominen asema liittyi merkittävästi lisääntyneeseen masennuksen riskiin; Näistä vähäinen osallistuminen sosiaalisiin aktiviteetteihin ja yksinäisyys ovat välittäjänä näiden kahden välisessä syy-yhteydessä. Tutkimustulokset paljastavat ensimmäistä kertaa psykososiaalisten käyttäytymistekijöiden ja sosioekonomisen aseman välisen vaikutusmekanismin sekä masennuksen riskin ikääntyneillä ja tarjoavat tärkeää tieteellistä näyttöä kattavien mielenterveysinterventioiden laatimiselle ikääntyneillä, sosiaalisten terveyden määräävien tekijöiden poistamiselle ja globaalien terveen ikääntymisen tavoitteiden saavuttamisen nopeuttamiselle.

Masennus on johtava mielenterveysongelma, joka myötävaikuttaa maailmanlaajuiseen sairastavuuteen ja on mielenterveysongelmien johtava kuolinsyy. WHO:n vuonna 2013 hyväksymä mielenterveyden kattava toimintasuunnitelma 2013–2030 korostaa keskeisiä toimenpiteitä mielenterveyshäiriöistä, mukaan lukien masennuksesta, kärsiville ihmisille asianmukaisten interventioiden tarjoamiseksi. Masennus on yleistä ikääntyneellä väestöllä, mutta se on suurelta osin diagnosoimatta ja hoitamatta. Tutkimukset ovat osoittaneet, että vanhuuden masennus liittyy vahvasti kognitiiviseen heikkenemiseen ja sydän- ja verisuonitautien riskiin. Sosioekonominen asema, sosiaalinen aktiivisuus ja yksinäisyys on yhdistetty itsenäisesti masennuksen kehittymiseen, mutta niiden yhteisvaikutukset ja tarkat mekanismit ovat epäselviä. Maailmanlaajuisen ikääntymisen yhteydessä on kiireellisesti selvennettävä vanhuuden masennuksen sosiaalisen terveyden määrääviä tekijöitä ja niiden mekanismeja.

Tämä tutkimus on väestöpohjainen, monikansallinen kohorttitutkimus, jossa käytetään tietoja viidestä kansallisesti edustavasta ikääntyneiden aikuisten kyselytutkimuksesta 24 maassa (toteutettu 15. helmikuuta 2008 - 27. helmikuuta 2019). Tutkimuksiin sisältyivät Health and Retirement Study, kansallinen Health and Retirement Study (HRS), English Longitudinal Study of Ageing (ELSA), Survey of Health, Ageing and Retirement in Europe, The Survey of Health, Ageing and Retirement in Europe, China Health and Retirement Longitudinal Study, The China Health and Retirement Longitudinal Study, CHARLS ja Mexican Health and Ageing Study (MHAS). Tutkimukseen osallistui lähtötilanteessa 50-vuotiaita ja sitä vanhempia osallistujia, jotka raportoivat tietoja sosioekonomisesta asemastaan, sosiaalisesta aktiivisuudestaan ​​ja yksinäisyyden tunteistaan. Heitä haastateltiin vähintään kahdesti. Tutkimuksesta suljettiin pois osallistujat, joilla oli masennusoireita lähtötilanteessa, ne, joilta puuttui tietoja masennusoireista ja kovariaateista, ja ne, joilta puuttui tietoja. Kotitalouden tulojen, koulutuksen ja työllisyystilanteen perusteella sosioekonominen asema määriteltiin korkeaksi ja matalaksi kategoria-analyysimenetelmällä. Masennusta arvioitiin Meksikon terveys- ja ikääntymistutkimuksen (CES-D) tai EURO-D:n avulla. Sosioekonomisen aseman ja masennuksen välistä yhteyttä arvioitiin Coxin suhteellisen riskin mallilla, ja viiden kyselyn yhdistetyt tulokset saatiin satunnaistehostemallilla. Tässä tutkimuksessa analysoitiin edelleen sosioekonomisen aseman, sosiaalisten aktiviteettien ja yksinäisyyden yhteis- ja vuorovaikutteisia vaikutuksia masennukseen ja selvitettiin sosiaalisten aktiviteettien ja yksinäisyyden välittäviä vaikutuksia sosioekonomiseen asemaan ja masennukseen kausaaliseurausanalyysin avulla.

Viiden vuoden mediaaniseuranta-ajan jälkeen 20 237 osallistujalle kehittyi masennus, ja ilmaantuvuus oli 7,2 (95 %:n luottamusväli 4,4–10,0) 100 henkilövuotta kohden. Kun useita sekoittavia tekijöitä oli otettu huomioon, analyysissä havaittiin, että alemmassa sosioekonomisessa asemassa olevilla osallistujilla oli suurempi masennuksen riski verrattuna korkeammassa sosioekonomisessa asemassa oleviin osallistujiin (yhdistetty HR = 1,34; 95 %:n luottamusväli: 1,23–1,44). Sosioekonomisen aseman ja masennuksen välisistä yhteyksistä vain 6,12 % (1,14–28,45) ja 5,54 % (0,71–27,62) johtui sosiaalisista aktiviteeteista ja yksinäisyydestä.

Vain sosioekonomisen aseman ja yksinäisyyden välisen vuorovaikutuksen havaittiin vaikuttavan merkittävästi masennukseen (yhdistetty riskisuhde = 0,84; 0,79–0,90). Verrattuna korkean sosioekonomisen aseman omaaviin osallistujiin, jotka olivat sosiaalisesti aktiivisia eivätkä yksinäisiä, matalan sosioekonomisen aseman omaavilla osallistujilla, jotka olivat sosiaalisesti inaktiivisia ja yksinäisiä, oli suurempi masennuksen riski (yhdistetty riskisuhde = 2,45; 2,08–2,82).

Sosiaalinen passiivisuus ja yksinäisyys välittävät vain osittain yhteyttä sosioekonomisen aseman ja masennuksen välillä, mikä viittaa siihen, että sosiaaliseen eristäytymiseen ja yksinäisyyteen kohdistuvien interventioiden lisäksi tarvitaan muita tehokkaita toimenpiteitä masennuksen riskin vähentämiseksi ikääntyneillä aikuisilla. Lisäksi sosioekonomisen aseman, sosiaalisen aktiivisuuden ja yksinäisyyden yhdistetty vaikutus korostaa samanaikaisten integroitujen interventioiden hyötyjä masennuksen globaalin taakan vähentämisessä.