Yhdysvaltain presidentti Joe Biden allekirjoitti 10. huhtikuuta 2023 lain, joka virallisesti päätti COVID-19-"kansallisen hätätilan" Yhdysvalloissa. Kuukautta myöhemmin COVID-19 ei enää ole "kansainvälisen huolenaiheen kansanterveydellinen hätätila". Syyskuussa 2022 Biden sanoi, että "COVID-19-pandemia on ohi", ja tuossa kuussa Yhdysvalloissa kuoli yli 10 000 COVID-19:ään liittyvää kuolemantapausta. Yhdysvallat ei tietenkään ole ainoa, joka on antanut tällaisia lausuntoja. Jotkut Euroopan maat julistivat COVID-19-pandemian aiheuttaman hätätilan päättyneeksi vuonna 2022, poistivat rajoituksia ja hallitsivat COVID-19:ää influenssan tavoin. Mitä voimme oppia tällaisista historiallisista lausunnoista?
Kolme vuosisataa sitten Ranskan kuningas Ludvig XV määräsi Etelä-Ranskassa raivoavan ruttoepidemian päättyneeksi (katso kuva). Vuosisatojen ajan rutto on tappanut hämmästyttävän määrän ihmisiä ympäri maailmaa. Vuosien 1720 ja 1722 välillä yli puolet Marseillen väestöstä kuoli. Asetuksen päätarkoituksena oli sallia kauppiaiden jatkaa liiketoimintaansa, ja hallitus kutsui ihmisiä sytyttämään kokkoja kotiensa eteen "julkisesti juhlimaan" ruton loppua. Asetus oli täynnä seremonioita ja symboliikkaa, ja se loi pohjan myöhemmille julistuksille ja juhlallisuuksille epidemian päättymisestä. Se myös valaisee karusti tällaisten ilmoitusten taustalla olevia taloudellisia perusteita.
Julistus kokon sytytyksestä Pariisissa Provencen ruttoepidemian päättymisen kunniaksi vuonna 1723.
Mutta lopettiko asetus todella ruton? Ei tietenkään. 1800-luvun lopulla esiintyi edelleen ruttopandemioita, joiden aikana Alexandre Yersin löysi taudinaiheuttajan Yersinia pestis Hongkongissa vuonna 1894. Vaikka jotkut tiedemiehet uskovat ruton kadonneen 1940-luvulla, se on kaikkea muuta kuin historiallinen jäänne. Se on tartuttanut ihmisiä endeemisessä zoonoottisessa muodossa Yhdysvaltojen länsiosien maaseudulla ja on yleisempi Afrikassa ja Aasiassa.
Joten emme voi olla kysymättä: loppuuko pandemia koskaan? Jos loppuu, niin milloin? Maailman terveysjärjestö WHO katsoo epidemian olevan ohi, jos vahvistettuja tai epäiltyjä tapauksia ei ole raportoitu kaksi kertaa viruksen pisimmän itämisajan pidempään. Tämän määritelmän mukaisesti Uganda julisti maan viimeisimmän ebolaepidemian päättyneeksi 11. tammikuuta 2023. Koska pandemia (termi, joka on johdettu kreikan sanoista pan ["kaikki"] ja demos ["ihmiset") on epidemiologinen ja sosiopoliittinen tapahtuma, joka esiintyy maailmanlaajuisesti, pandemian loppu, kuten sen alkukin, riippuu paitsi epidemiologisista kriteereistä myös sosiaalisista, poliittisista, taloudellisista ja eettisistä tekijöistä. Ottaen huomioon pandemian aiheuttaman viruksen hävittämisen haasteet (mukaan lukien rakenteelliset terveyserot, kansainväliseen yhteistyöhön vaikuttavat globaalit jännitteet, väestön liikkuvuus, virusresistenssi ja ekologiset vahingot, jotka voivat muuttaa villieläinten käyttäytymistä), yhteiskunnat valitsevat usein strategian, jolla on alhaisemmat sosiaaliset, poliittiset ja taloudelliset kustannukset. Strategiassa joitakin kuolemia pidetään väistämättöminä tietyille ihmisryhmille, joilla on huonot sosioekonomiset olosuhteet tai taustalla olevia terveysongelmia.
Näin ollen pandemia päättyy, kun yhteiskunta omaksuu pragmaattisen lähestymistavan kansanterveystoimenpiteiden sosiopoliittisiin ja taloudellisiin kustannuksiin – lyhyesti sanottuna, kun yhteiskunta normalisoi niihin liittyvät kuolleisuus- ja sairastavuusluvut. Nämä prosessit vaikuttavat myös taudin niin sanottuun "endeemiseen" ("endeeminen" tulee kreikan sanoista en ["sisällä"] ja demos), prosessiin, johon liittyy tietyn määrän infektioiden sietäminen. Endeemiset sairaudet aiheuttavat yleensä satunnaisia tautiepidemioita yhteisössä, mutta eivät johda ensiapupoliklinikoiden ruuhkautumiseen.
Influenssa on esimerkki tästä. Vuoden 1918 H1N1-influenssapandemia, jota usein kutsutaan "espanjanflunssaksi", tappoi 50–100 miljoonaa ihmistä maailmanlaajuisesti, mukaan lukien arviolta 675 000 Yhdysvalloissa. H1N1-influenssakanta ei kuitenkaan ole kadonnut, vaan se on jatkanut leviämistään lievempinä variantteina. Tautien torjunta- ja ehkäisykeskukset (CDC) arvioivat, että keskimäärin 35 000 ihmistä on kuollut Yhdysvalloissa influenssaan vuosittain viimeisen vuosikymmenen aikana. Yhteiskunta on paitsi "endemisoinut" tautia (joka on nyt kausiluonteinen sairaus), myös normalisoinut sen vuosittaiset kuolleisuus- ja sairastuvuusluvut. Yhteiskunta myös rutiininoi sen, mikä tarkoittaa, että yhteiskunnan sietämien tai reagoitavien kuolemien määrästä on tullut konsensus, ja se on sisäänrakennettu sosiaalisiin, kulttuurisiin ja terveyskäyttäytymisiin sekä odotuksiin, kustannuksiin ja institutionaaliseen infrastruktuuriin.
Toinen esimerkki on tuberkuloosi. Vaikka yksi YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden terveystavoitteista on "tuberkuloosin poistaminen" vuoteen 2030 mennessä, on vielä nähtäväksi, miten tämä saavutetaan, jos absoluuttinen köyhyys ja vakava eriarvoisuus jatkuvat. Tuberkuloosi on endeeminen "hiljainen tappaja" monissa matalan ja keskitulotason maissa, ja sen taustalla ovat välttämättömien lääkkeiden puute, riittämättömät lääketieteelliset resurssit, aliravitsemus ja ylikuormitetut asuinolot. COVID-19-pandemian aikana tuberkuloosin kuolleisuus nousi ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen.
Myös kolerasta on tullut endeeminen. Vuonna 1851 koleran terveysvaikutukset ja sen aiheuttamat häiriöt kansainväliselle kaupalle saivat keisarivaltojen edustajat kutsumaan koolle ensimmäisen kansainvälisen terveyskonferenssin Pariisiin keskustelemaan taudin torjunnasta. He laativat ensimmäiset maailmanlaajuiset terveyssäännökset. Vaikka koleran aiheuttaja on tunnistettu ja suhteellisen yksinkertaisia hoitoja (mukaan lukien nesteytys ja antibiootit) on ollut saatavilla, koleran aiheuttama terveysuhka ei ole koskaan täysin loppunut. Maailmanlaajuisesti koleratapauksia on vuosittain 1,3–4 miljoonaa ja niihin liittyviä kuolemia 21 000–143 000. Vuonna 2017 koleran torjunnan maailmanlaajuinen työryhmä laati etenemissuunnitelman koleran hävittämiseksi vuoteen 2030 mennessä. Koleraepidemiat ovat kuitenkin lisääntyneet viime vuosina konfliktialttiilla tai köyhillä alueilla ympäri maailmaa.
HIV/AIDS on kenties osuvin esimerkki viimeaikaisesta epidemiasta. Vuonna 2013 Abujassa, Nigeriassa, pidetyssä Afrikan unionin erityishuippukokouksessa jäsenvaltiot sitoutuivat ryhtymään toimiin HIV:n ja AIDS:in, malarian ja tuberkuloosin hävittämiseksi vuoteen 2030 mennessä. Vuonna 2019 terveys- ja sosiaaliministeriö ilmoitti vastaavasti aloitteesta HIV-epidemian hävittämiseksi Yhdysvalloissa vuoteen 2030 mennessä. Yhdysvalloissa todetaan vuosittain noin 35 000 uutta HIV-tartuntaa, mikä johtuu suurelta osin rakenteellisista eroista diagnosoinnissa, hoidossa ja ehkäisyssä, kun taas vuonna 2022 maailmanlaajuisesti on 630 000 HIV:hen liittyvää kuolemantapausta.
Vaikka HIV/AIDS on edelleen maailmanlaajuinen kansanterveysongelma, sitä ei enää pidetä kansanterveyskriisinä. Sen sijaan HIV/AIDSin endeeminen ja rutiininomainen luonne sekä antiretroviraalisen hoidon menestys ovat muuttaneet sen krooniseksi sairaudeksi, jonka hallinnan on kilpailtava rajallisista resursseista muiden maailmanlaajuisten terveysongelmien kanssa. HIV:n ensimmäiseen löytämiseen vuonna 1983 liittyvä kriisin, prioriteetin ja kiireellisyyden tunne on vähentynyt. Tämä sosiaalinen ja poliittinen prosessi on normalisoinut tuhansien ihmisten kuoleman joka vuosi.
Pandemian päättymisen julistaminen merkitsee siten hetkeä, jossa ihmisen elämän arvosta tulee vakuutusmatemaattinen muuttuja – toisin sanoen hallitukset päättävät, että ihmishengen pelastamisen sosiaaliset, taloudelliset ja poliittiset kustannukset ovat suuremmat kuin hyödyt. On syytä huomata, että endeemiseen tautiin voi liittyä taloudellisia mahdollisuuksia. Aiemmin maailmanlaajuisia pandemioita olleet sairauksien ehkäisyssä, hoidossa ja hallinnassa on pitkän aikavälin markkinanäkökohtia ja potentiaalisia taloudellisia hyötyjä. Esimerkiksi HIV-lääkkeiden maailmanlaajuiset markkinat olivat arvoltaan noin 30 miljardia dollaria vuonna 2021, ja niiden odotetaan ylittävän 45 miljardia dollaria vuoteen 2028 mennessä. COVID-19-pandemian tapauksessa "pitkä COVID", jota nyt pidetään taloudellisena taakkana, voisi olla lääketeollisuuden seuraava talouskasvun piste.
Nämä historialliset ennakkotapaukset tekevät selväksi, että pandemian loppua ei määritä epidemiologinen ilmoitus eikä mikään poliittinen ilmoitus, vaan sen kuolleisuuden ja sairastuvuuden normalisoituminen taudin rutiininomaisen ja endeemisen kautta, mitä COVID-19-pandemian tapauksessa kutsutaan "elämiseksi viruksen kanssa". Pandemian lopetti myös hallituksen päättäväisyys siitä, että siihen liittyvä kansanterveyskriisi ei enää uhkaa yhteiskunnan taloudellista tuottavuutta tai maailmantaloutta. COVID-19-hätätilan lopettaminen on siksi monimutkainen prosessi, jossa määritetään voimakkaita poliittisia, taloudellisia, eettisiä ja kulttuurisia voimia, eikä se ole epidemiologisten realiteettien tarkan arvioinnin tulos eikä pelkkä symbolinen ele.
Julkaisun aika: 21.10.2023