uutiset

Väestön ikääntyminen lisääntyy räjähdysmäisesti, ja myös pitkäaikaishoidon kysyntä kasvaa nopeasti; Maailman terveysjärjestön (WHO) mukaan noin kaksi kolmesta vanhuudesta tarvitsee pitkäaikaista tukea päivittäiseen elämään. Pitkäaikaishoitojärjestelmät ympäri maailmaa kamppailevat näiden kasvavien vaatimusten kanssa; YK:n terveen ikääntymisen vuosikymmenen edistymisraportin (2021–2023) mukaan vain noin 33 prosentilla raportoivista maista on riittävästi resursseja pitkäaikaishoidon integroimiseksi olemassa oleviin terveydenhuolto- ja sosiaalihuoltojärjestelmiin. Riittämättömät pitkäaikaishoitojärjestelmät asettavat yhä suuremman taakan epävirallisille hoitajille (yleisimmin perheenjäsenille ja kumppaneille), joilla on paitsi keskeinen rooli hoidettavien terveyden ja toimintakyvyn ylläpitämisessä, myös he toimivat oppaina monimutkaisille terveydenhuoltojärjestelmille, jotka varmistavat hoitopalvelujen oikea-aikaisuuden ja jatkuvuuden. Noin 76 miljoonaa epävirallista hoitajaa tarjoaa hoitoa Euroopassa; Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD) maissa noin 60 % ikääntyneistä on täysin epävirallisten hoitajien hoidossa. Koska epävirallisista hoitajista on yhä enemmän riippuvaisia, on kiireellisesti perustettava asianmukaisia ​​tukijärjestelmiä.

Hoitajat ovat usein itsekin iäkkäämpiä ja heillä voi olla kroonisia, hauraita tai ikään liittyviä vammoja. Nuorempiin hoitajiin verrattuna hoivatyön fyysiset vaatimukset voivat pahentaa näitä ennestään olevia sairauksia, mikä johtaa suurempaan fyysiseen rasitukseen, ahdistukseen ja huonoon itsearviointiin terveydestään. Vuonna 2024 tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että epävirallisia hoivavastuita omaavien ikääntyneiden fyysinen terveys heikkeni jyrkästi verrattuna samanikäisiin henkilöihin, jotka eivät itse olleet hoivaajia. Tehohoitoa tarvitsevia potilaita hoitavat ikääntyneet hoitajat ovat erityisen alttiita haittavaikutuksille. Esimerkiksi ikääntyneiden hoitajien taakka kasvaa tapauksissa, joissa muistisairailla hoitajalla ilmenee apatiaa, ärtyneisyyttä tai lisääntyneitä häiriöitä päivittäisissä toiminnoissa.

Sukupuolten välinen epätasapaino epävirallisten hoitajien keskuudessa on merkittävä: hoitajat ovat usein keski-ikäisiä ja vanhempia naisia, erityisesti matalan ja keskitulotason maissa. Naiset myös todennäköisemmin hoitavat monimutkaisia ​​sairauksia, kuten dementiaa. Naispuoliset hoitajat raportoivat useammin masennusoireista ja toimintakyvyn heikkenemisestä kuin miespuoliset hoitajat. Lisäksi hoitotaakalla on negatiivinen vaikutus terveydenhuollon käyttäytymiseen (mukaan lukien ennaltaehkäisevät palvelut); Vuonna 2020 40–75-vuotiaiden naisten keskuudessa tehty tutkimus osoitti negatiivisen yhteyden hoitotyötuntien ja mammografiatutkimusten hyväksymisen välillä.

Hoitotyöhön liittyy kielteisiä seurauksia, ja ikääntyneille omaishoitajille on tarjottava tukea. Ratkaiseva ensimmäinen askel tuen rakentamisessa on investoida enemmän pitkäaikaishoitojärjestelmiin, erityisesti silloin, kun resurssit ovat rajalliset. Vaikka tämä on ratkaisevan tärkeää, laajat muutokset pitkäaikaishoidossa eivät tapahdu yhdessä yössä. Siksi on tärkeää tarjota välitöntä ja suoraa tukea ikääntyneille omaishoitajille, esimerkiksi koulutuksen avulla, jotta he ymmärtäisivät paremmin omaishoitajiensa sairausoireita ja jotta heitä voidaan tukea paremmin hoitoon liittyvien taakkojen ja huolien hallinnassa. On tärkeää kehittää sukupuolinäkökulmasta toimivia toimintalinjoja ja interventioita sukupuolten epätasa-arvon poistamiseksi epävirallisessa pitkäaikaishoidossa. Toimintalinjoissa on otettava huomioon mahdolliset sukupuolivaikutukset. Esimerkiksi epävirallisille omaishoitajille maksettavilla rahatuilla voi olla tahattomia kielteisiä vaikutuksia naisiin, mikä heikentää heidän osallistumistaan ​​työmarkkinoille ja siten ylläpitää perinteisiä sukupuolirooleja. Myös omaishoitajien mieltymykset ja mielipiteet on otettava huomioon. Hoitajat tuntevat usein itsensä laiminlyödyksi, aliarvostetuiksi ja ilmoittavat jäävänsä potilaan hoitosuunnitelman ulkopuolelle. Hoitajat ovat suoraan mukana hoitoprosessissa, joten on tärkeää, että heidän näkemyksiään arvostetaan ja ne sisällytetään kliiniseen päätöksentekoon. Lopuksi tarvitaan lisää tutkimusta, jotta ymmärretään paremmin ikääntyneiden omaishoitajien ainutlaatuisia terveyshaasteita ja -tarpeita sekä voidaan tukea interventioita. Omaishoitajille suunnattujen psykososiaalisten interventioiden tutkimusten systemaattinen tarkastelu osoittaa, että ikääntyneet hoitajat ovat edelleen aliedustettuina tällaisissa tutkimuksissa. Ilman riittäviä tietoja on mahdotonta tarjota kohtuullista ja kohdennettua tukea.

Ikääntyvä väestö ei johda ainoastaan ​​hoitoa tarvitsevien ikääntyneiden määrän jatkuvaan kasvuun, vaan myös vastaavasti hoitotyötä tekevien ikääntyneiden määrän kasvuun. Nyt on aika keventää tätä taakkaa ja keskittyä usein unohdettuun ikääntyneiden hoitajien työvoimaan. Kaikilla ikääntyneillä, olivatpa he sitten hoitoa saavia tai hoitajia, on oikeus elää tervettä elämää.