Noin 1,2 prosentilla ihmisistä diagnosoidaan kilpirauhassyöpä heidän elinaikanaan. Viimeisten 40 vuoden aikana kuvantamisen laajamittaisen käytön ja ohutneulabiopsian käyttöönoton ansiosta kilpirauhassyövän havaitsemisaste on lisääntynyt merkittävästi ja kilpirauhassyövän ilmaantuvuus on kolminkertaistunut. Kilpirauhassyövän hoito on edennyt nopeasti viimeisten 5–10 vuoden aikana, ja useat uudet hoitoprotokollat ovat saaneet viranomaishyväksynnän.
Altistuminen ionisoivalle säteilylle lapsuudessa liittyi voimakkaimmin papillaariseen kilpirauhassyöpään (1,3–35,1 tapausta / 10 000 henkilövuotta). Kohorttitutkimuksessa, jossa seulottiin 13 127 alle 18-vuotiasta Ukrainassa vuoden 1986 Tšernobylin ydinonnettomuuden jälkeen asuvaa lasta kilpirauhassyövän varalta, havaittiin yhteensä 45 kilpirauhassyöpätapausta, joissa kilpirauhassyövän suhteellinen riski oli 5,25/Gy. Ionisoivan säteilyn ja kilpirauhassyövän välillä on myös annos-vastesuhde. Mitä nuorempana ionisoivaa säteilyä sai, sitä suurempi oli säteilyyn liittyvän kilpirauhassyövän riski, ja tämä riski säilyi lähes 30 vuotta altistuksen jälkeen.
Useimmat kilpirauhassyövän riskitekijät ovat muuttumattomia: ikä, sukupuoli, rotu tai etninen alkuperä ja kilpirauhassyövän esiintyminen suvussa ovat tärkeimmät riskin ennustajat. Mitä vanhempi ikä, sitä suurempi ilmaantuvuus ja sitä alhaisempi eloonjäämisaste. Kilpirauhassyöpä on kolme kertaa yleisempi naisilla kuin miehillä, ja tämä luku on suunnilleen vakio maailmanlaajuisesti. 25 %:lla medullaarista kilpirauhassyöpää sairastavista potilaista sukusolujen geneettinen vaihtelu liittyy perinnöllisiin useiden endokriinisten kasvainten oireyhtymiin tyyppiä 2A ja 2B. 3–9 %:lla hyvin erilaistunutta kilpirauhassyöpää sairastavista potilaista on periytyvyyttä.
Yli 8 miljoonan Tanskan asukkaan seuranta on osoittanut, että myrkytön nodulaarinen struuma liittyy lisääntyneeseen kilpirauhassyövän riskiin. Retrospektiivisessa kohorttitutkimuksessa, johon osallistui 843 potilasta, joille tehtiin kilpirauhasleikkaus yksi- tai molemminpuolisen kilpirauhaskyhmyn, struuman tai autoimmuunikilpirauhassairauden vuoksi, korkeammat preoperatiiviset seerumin tyreotropiinipitoisuudet (TSH) liittyivät kilpirauhassyöpään: 16 %:lle potilaista, joiden TSH-tasot olivat alle 0,06 mIU/l, kehittyi kilpirauhassyöpä, kun taas 52 %:lle potilaista, joiden TSH-tasot olivat ≥5 mIU/l, kehittyi kilpirauhassyöpä.
Kilpirauhassyöpää sairastavilla ihmisillä ei usein ole oireita. Retrospektiivinen tutkimus, johon osallistui 1328 kilpirauhassyöpää sairastavaa potilasta 16 keskuksessa neljässä maassa, osoitti, että vain 30 prosentilla (183/613) oli oireita diagnoosin tekohetkellä. Potilaat, joilla on niskassa massaa, nielemisvaikeuksia, vierasesineen tunnetta ja käheyttä, ovat yleensä vakavammin sairaita.
Kilpirauhassyöpä ilmenee perinteisesti tunnusteltavana kilpirauhaskyhmynä. Tunnusteltavissa olevien kyhmyjen esiintyvyyden on raportoitu olevan noin 5 % ja 1 % naisilla ja miehillä maailman jodin riittävillä alueilla. Tällä hetkellä noin 30–40 % kilpirauhassyövistä löydetään tunnustelemalla. Muita yleisiä diagnostisia menetelmiä ovat kilpirauhaseen liittymätön kuvantaminen (esim. kaulavaltimon ultraääni, kaulan, selkärangan ja rintakehän kuvantaminen); Kilpirauhasen liikatoimintaa tai vajaatoimintaa sairastaville potilaille, jotka eivät ole koskeneet kyhmyihin, tehdään kilpirauhasen ultraäänitutkimus; Potilaille, joilla oli olemassa kilpirauhaskyhmyjä, tehtiin uusi ultraäänitutkimus; Leikkauksen jälkeisessä patologisessa tutkimuksessa tehtiin odottamaton löytö piilevästä kilpirauhassyövästä.
Ultraääni on ensisijainen menetelmä tunnusteltavissa olevien kilpirauhaskyhmyjen tai muiden kilpirauhaskyhmyjen kuvantamislöydösten arviointiin. Ultraääni on erittäin herkkä määritettäessä kilpirauhaskyhmyjen lukumäärää ja ominaisuuksia sekä pahanlaatuisuuden riskiin liittyviä suuririskisiä piirteitä, kuten reunaepäsäännöllisyyksiä, pistemäistä voimakasta kaikufokusointia ja kilpirauhasen ulkopuolista invaasiota.
Kilpirauhassyövän ylidiagnosointi ja -hoito on tällä hetkellä ongelma, johon monet lääkärit ja potilaat kiinnittävät erityistä huomiota, ja lääkäreiden tulisi pyrkiä välttämään ylidiagnosointia. Tätä tasapainoa on kuitenkin vaikea saavuttaa, koska kaikki pitkälle edenneen, metastaattisen kilpirauhassyövän potilaat eivät pysty tuntemaan kilpirauhaskyhmyjä, eivätkä kaikki matalan riskin kilpirauhassyöpädiagnoosit ole vältettävissä. Esimerkiksi satunnainen kilpirauhasen mikrokarsinooma, joka ei välttämättä koskaan aiheuta oireita tai kuolemaa, voidaan diagnosoida histologisesti hyvänlaatuisen kilpirauhassairauden leikkauksen jälkeen.
Minimaalisesti invasiiviset interventionaaliset hoidot, kuten ultraäänellä ohjattu radiotaajuusablaatio, mikroaaltoablaatio ja laserablaatio, tarjoavat lupaavan vaihtoehdon leikkaukselle, kun matalan riskin kilpirauhassyöpä vaatii hoitoa. Vaikka kolmen ablaatiomenetelmän vaikutusmekanismit eroavat hieman toisistaan, ne ovat pohjimmiltaan samanlaisia kasvaimen valintakriteerien, kasvaimen vasteen ja leikkauksen jälkeisten komplikaatioiden suhteen. Tällä hetkellä useimmat lääkärit ovat yhtä mieltä siitä, että ihanteellinen kasvaimen ominaispiirre minimaalisesti invasiiviselle interventiolle on sisäinen kilpirauhasen papillaarinen karsinooma, jonka halkaisija on < 10 mm ja joka on > 5 mm lämpöherkistä rakenteista, kuten henkitorvesta, ruokatorvesta ja kurkunpään hermosta. Yleisin hoidon jälkeinen komplikaatio on edelleen lähellä olevan kurkunpään hermon tahaton lämpövaurio, joka johtaa tilapäiseen käheyteen. Ympäröivien rakenteiden vaurioiden minimoimiseksi on suositeltavaa jättää turvallinen etäisyys kohdeleesioon.
Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että minimaalisesti invasiiviset interventiot kilpirauhasen papillaarisen mikrokarsinooman hoidossa ovat tehokkaita ja turvallisia. Vaikka minimaalisesti invasiiviset interventiot matalan riskin papillaarisen kilpirauhassyövän hoidossa ovat antaneet lupaavia tuloksia, useimmat tutkimukset ovat olleet retrospektiivisia ja keskittyneet Kiinaan, Italiaan ja Etelä-Koreaan. Lisäksi minimaalisesti invasiivisten interventioiden ja aktiivisen seurannan välillä ei ole tehty suoraa vertailua. Siksi ultraääniohjattu terminen ablaatio sopii vain matalan riskin kilpirauhassyöpää sairastaville potilaille, jotka eivät sovellu kirurgiseen hoitoon tai jotka suosivat tätä hoitovaihtoehtoa.
Tulevaisuudessa kliinisesti merkittävää kilpirauhassyöpää sairastaville potilaille minimaalisesti invasiivinen interventionaalinen hoito voi olla toinen hoitovaihtoehto, jolla on pienempi komplikaatioiden riski kuin leikkauksella. Vuodesta 2021 lähtien lämpöablaatiotekniikoita on käytetty alle 38 mm:n (T1b~T2) kilpirauhassyövän hoitoon, jolla on korkean riskin ominaisuuksia. Näihin retrospektiivisiin tutkimuksiin osallistui kuitenkin pieni potilasryhmä (12–172) ja lyhyt seuranta-aika (keskimäärin 19,8–25,0 kuukautta). Siksi tarvitaan lisää tutkimusta lämpöablaation arvon ymmärtämiseksi kliinisesti merkittävää kilpirauhassyöpää sairastavien potilaiden hoidossa.
Leikkaus on edelleen ensisijainen hoitomuoto epäillyissä tai sytologisesti varmistettuissa erilaistuneissa kilpirauhassyövissä. Sopivimmasta kilpirauhasen poiston laajuudesta (lobektomia ja täydellinen kilpirauhasen poisto) on ollut erimielisyyttä. Potilailla, joille tehdään täydellinen kilpirauhasen poisto, on suurempi leikkausriski kuin potilailla, joille tehdään lobektomia. Kilpirauhasleikkauksen riskeihin kuuluvat toistuvat kurkunpään hermovauriot, lisäkilpirauhasen vajaatoiminta, haavakomplikaatiot ja kilpirauhashormonilisän tarve. Aiemmin täydellinen kilpirauhasen poisto oli ensisijainen hoito kaikille yli 10 mm:n erilaistuneille kilpirauhassyöville. Adamin ym. vuonna 2014 tekemä tutkimus kuitenkin osoitti, ettei kliinisesti korkean riskin piirteitä omaavien 10–40 mm:n papillaarisen kilpirauhassyövän potilaiden eloonjäämisessä ja uusiutumisriskissä ollut tilastollisesti merkitsevää eroa lobektomia- ja täydellinen kilpirauhasen poistoon oikeutettujen potilaiden välillä.
Siksi lobektomiaa suositaan tällä hetkellä yleensä yksipuolisessa hyvin erilaistuneessa, alle 40 mm:n kokoisessa kilpirauhassyövässä. Täydellistä kilpirauhasen poistoa suositellaan yleensä hyvin erilaistuneessa, 40 mm:n tai suuremmassa kilpirauhassyövässä ja molemminpuolisessa kilpirauhassyövässä. Jos kasvain on levinnyt alueellisiin imusolmukkeisiin, tulee tehdä kaulan keskus- ja lateraalisten imusolmukkeiden dissektio. Vain potilaat, joilla on medullaarinen kilpirauhassyöpä ja jotkut hyvin erilaistuneet suurikokoiset kilpirauhassyövät, sekä potilaat, joilla on ulkoista kilpirauhasen aggressiota, tarvitsevat profylaktisen keskusimusolmukedissektion. Profylaktista lateraalista kaulan imusolmukkeiden dissektiota voidaan harkita potilaille, joilla on medullaarinen kilpirauhassyöpä. Potilailla, joilla epäillään perinnöllistä medullaarista kilpirauhaskarsinoomaa, plasman noradrenaliinin, kalsiumin ja lisäkilpirauhashormonin (PTH) pitoisuudet tulee arvioida ennen leikkausta MEN2A-oireyhtymän tunnistamiseksi ja feokromosytooman ja hyperparatyreoosin havaitsematta jättämisen välttämiseksi.
Hermon intubaatiota käytetään pääasiassa sopivan hermomonitorin yhdistämiseen huomaamattoman hengitystien aikaansaamiseksi ja kurkunpään lihas- ja hermotoiminnan seuraamiseksi leikkauksen aikana.
EMG-endotrakeaaliputki Tuote klikkaa tästä
Julkaisun aika: 16.3.2024